Kaikki yhdessä Köntässä

Moi. Mukava kun vierailet sivullani. Olen Joonas Könttä, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu ja Keski-Suomen aluevaltuutettu.  Kansanedustajana toimin vuosina 2019-2023. Olen myös työskennellyt diplomaattiuralla Ulkoministeriössä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta. Erikoistuin Venäjään ja Itä-Eurooppaan Aleksanteri-instituutissa. Harrastuksiini kuuluu kuntosali, judo, juokseminen, sekä metsästys ja kalastus.

Yhteystietoni löydät täältä.

Ajankohtaisia päivityksiäni esimerkiksi Facebookissa löydät täältä.

SEURAA MINUA SOMESSA

”Koulutus, työ ja yrittäjyys ovat paras lääke syrjäytymisen ehkäisyyn. Palkkaverotusta on kevennettävä ja uuden työntekijän palkkaamista helpotettava.”

”Kansainvälinen maailma on Suomelle eduksi. Me kaikki ansaitsemme vapaan ja turvallisen Euroopan. Meidän on parempi yhdessä kuin eristettynä. Minulle ihmisarvo on jakamaton.”

– Joonas Könttä